
Olemme tuoneet Suomen markkinoille langattoman ja etäohjattavan Legrand Valena Life with Netatmo kodinohjausjärjestelmän. Tarkoituksenamme helpottaa arkea ja luoda turvallisuutta tavallisessa Suomalaisessa kodissa. Arjen ehdoilla suunniteltu älykoti tukee arjen tarpeita ja toimintoja, se helpottaa arkea etäohjattavuuden ja eri skenaarioiden avulla.
Itse älykoti sana voi tuntua monimutkaiselta ja kalliilta, mutta näin ei tarvitse olla – älyllisellä kodilla tarkoitetaan kotia jossa eri toimintoja voidaan ohjata esimerkiksi mobiilisovelluksella tai puheohjauksella. Se on koti, joka muovautuu ja kasvaa tarpeiden mukaan. Koti, jossa voi säästää energiaa.
Järjestelmän Gateway yhdistetään WLAN-verkkoon, jonka jälkeen voidaan puhelimella /tabletilla ohjata kodin valaistusta ja sähköjä. Legrandin Home+Control – sovelluksella voidaan tehdä myös erilaisia skenaarioita ja ajastuksia sekä seurata energian kulutusta reaaliajassa.
Kaikkia toimintoja voidaan käyttää myös perinteisellä tavalla seinässä olevien kytkimien kautta. Langattomat kytkimet ovat uudelleen sijoitettavissa helposti mihin tahansa.
Valena Life with Netatmo -kalusteet keskustelevat toistensa kanssa langattomasti eivätkä näin ollen tarvitse erillistä johdottamista. Tuotteet soveltuvat erinomaisesti niin uusiin- kuin saneerauskohteisiin. Lisäksi sarja on täysin yhteensopiva Valena Life -kalustesarjan kanssa.
Älykkäitä ominaisuuksia myös mökilleViime vuodet ovat nostaneet erikoisuutensa takia kotimaan matkailun suosiota, samoin kiinnostus mökkien hankintaan on lisääntynyt. Nykyään myös mökeiltä edellytetään mukavuuksia toisella tavalla kuin ennen vanhaa. Yleisesti sähkö ja vesi ovat nykyajan mökeissä melkein välttämättömyyksiä ja jotta nuoret saadaan mukaan mökille tai monipuolistettua mökin käyttöä myös etätyöaikaan on mökiltä löydyttävä nettiyhteys. Näin ollen teknologian tuleminen myös mökeille tekee mökin muuttamisen osittain tai kokonaan älykkääksi mökiksi helpompaa. Lisäksi lisäämällä järjestelmään valvontakameran tai jonkin muun turvallisuustuotteen voidaan mökin tapahtumia seurata myös silloin kun ei itse päästä olemaan paikalla, etäyhteyden avulla.
Verkkosivustot voivat tallentaa tai hakea tietoja selaimestasi evästeiden muodossa. Nämä voivat olla nimettömiä tilastotietoja, tietoja sinusta, asetuksistasi tai laitteistasi, jotta henkilökohtainen verkkokokemus voidaan taata tai verkkosivusto toimii odotetulla tavalla.
Kunnioitamme oikeuttasi suojata tietojasi. Voit siis päättää olla hyväksymättä tiettyjä evästeitä. Katso yleiskatsaus ja käyttämäsi evästeiden asetukset tässä. Tietosuojaselosteet tästä.
Tallentamalla vahvistat, että olet ymmärtänyt evästeille määritetyt asetukset ja että olet samaa mieltä niiden kanssa.
Würth Elektronik kerää ja käsittelee lomakkeessa annetut henkilötiedot jotta voimme käsitellä lähettämääsi lomaketta. Huomaa pakolliset kentät lomakkeessa. Tietojen käsittelyssä noudatetaan EU:n yleistä tietosuoja-asetusta. Kerättyä tietoa säilytetään ainoastaan sen aikaa kun on tarpeellista jotta voimme käsitellä tiedon ja olla yhteyksissä sinuun. Tämän jälkeen tiedot poistetaan.
Tietosuojaa täydentävät tiedot erityisesti oikeutesti tietojesi korjaamiseen, poistamiseen sekä käsittelyn rajoittamiseen löytyvät sivuston käyttöehdoista, evästekäytännöistä ja tietosuojaselosteista.